Lue myös!

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Lue!

KirkU - Kirkkonummen Urheilijat ry. Raapaisu historiaan.

KirkU 1977

LIIKUNTAPOLITIIKKA. ( Sneckin kansiosta)

1977 Demari. Urheilu. Torstaina kuun 22. 1977. Jorma Raatikainen.

Urheiluliitto pistää nuoret tietokoneisiin.
Suomen Urheiluliitto ryhtyy kartoittamaan nuorten urheilutoimintaa tietokonejärjestelmän avulla. Liiton tarkoituksena on kartoittaa kaikkki yleisurheilua harrastavat tyttöt ja pojat, heidän tuloskehityksensä, sekä muitakin tärkeitä henkilötietoja.

"Mainittakoon, että Työväen Urheiluliiton (TUL) seurojen nuoret eivät kuulu tämän tutkimus- ja kartoitistyön puitteisiin".

Kuva; Suomen yleisurheilun parhaaksi.
Suomen Urheiluliitto ja SYP suunnittelevat yhdessä yleisurheilun kehittämistä maassamme. Kuvassa vas, SYP:n pääjohtaja Mika Tiivol, SUL:n puheenjohtaja C-O. Homén ja tohtori Pekka Peltokallio.

". Haluamme selvittää nuorten vaikuttimet urheiluharrastuksilleen samoin kuin sen, miksi jotkut lahjakkaat yksilöt saattavat hetkessä menettää motivaationsa ja lopettaa urheilun kokonaan. Nyt uskomme lopullisesti löytävämme vastauksen myös siihen toistuvasti esille tulevaan kysymykseen, onko nuorena aloitetulla pitkäjänteisellä ja ohjemoidulla harjoittelulla joitakin fyysisiä tai psykkisiä haittoja nuoren ihisen kehitykselle, vai onko tilanne päinvastainen. Nämä tiedot luonnollisesti tieto suojataan ja ovat ainoastaan tutkijaryhmän käytössä, sanoo professori Pekka Peltokallio."

"Vaikka useinkin varoitetaan nuoria erikoistumasta liian varhain, niin professori Pekka Peltokallio ei näe siinä vaaraa."

"- Pyrkiessämme huipulle tulee harjoituj´kset alkaa jo varsin varhain, mielellään alle 10-vuotiaana. En ole niiden kannalla, jotka ovat lasten erikoistumista vastaan. Oman lajin erikoisharjoitukset aloitetaan lapsuudessa ja tarkan ohjauksen ja tuen myötä. Erikoisesti tämä pitää paikkansa taitolajien suhteen (aivan kuin esimerkiksi baletissa ja musiikissakin). On korostettava, että yleensä lasten harjoitus on vain 6 - 10 tuntia viikossa ja lapset tekevät sn iloisin mielin. Ellei näin tapahdu on lasta turha valmentaakaan, sillä vanhempien motiivilla ei tänä päivänä enää tulla mestariksi, Peltokallio sanoo."

"- Lihasten toiminnan säätely pohjautuu paljolti lapsuusajan kehitykseen. Paitsi synnynnäinen lahjakkuus vaikuttaa ihmisen motoriikan kehitykseen myöskin lapsena suoritetun harjoituksen laatu ja määrä."

Artikkelin muut nimet: lääket. lis. Pekka Salmimies, lääket. kand. Seppo Rehunen, koulutuspäällikkö Eero Uotila.

--

1977 Demari. Urheilu. Torstaina kuun 22. 1977. Jorma Raatikainen.

--

1977

1977 Kansan Uutiset. Tiistai, kesäkuun 7. päivä 1977 - N;o 150. A.K.

Tasavallan presidentin kultainen kiekko TUL:lle.
Työväen Urheiluliitto joutui merkittävän huomionosoituksen kohteeksi Tampereen Raatihuoneella maanantainA, tASAVALLAN PRESIDENTTI uRHO kALEVA kEKKONEN NÄET LAHJOITTI tul:LLE TUNNUSTUKSEKSI SEN SUURIARVOISESTA TYÖSTÄ 750 GRAMMAN PAINOISEN KULTAISEN KIEKON. tÄMÄ ERITTÄIN ARVOKKAAN LAHJOITUKSEN OJENSI tul:N EDUSTAJILLE PUHEENJOHTAJA oSMO kAIPAISELLE JA VARAPUHEENJOHTAJA lENNART kIVELLE tasavallan presidentin valtuuttamana kauppaneuvos Kalle Kaihari.

"Kauppaneuvos Kalle Kaihari mainitsi luovutuspuheesssaan, että päätös kultaisen kiekon lahjoittamisesta oli tehty jo jat sitten, mutta<päätös kiekon luovuttamisesta oli tehty hieman ennen tasavallan presidentin äskettäistä Moskovan matkaa. Alunperin oli tarkoitus, että kultainen kiekko olisi luovutettu ensimmäisemnä juuri TUL:lle. Kauppaneuvos Kalle Kaihari palautti mieleen luovutuspuheensa yhteydessä tasavallan presidentin erinomaiset ansiot urheilumiehnä ja puitkäaikaisena urheilujohtajana ja myöhemmin mainiona kuntourheilijana."

"TUL:n puheenjohtaja Osmo Kaipainen vastaanotti kultaisen kiekon ja pyysi kauppaneuvos Kaiharia välittämään mitä parhaimmat kiitokset presidentti Urho Kekkoselle kunnianosoituksesta, jolle TUL antaa mitä suurimman arvon."

"Puheenjohtaja Kaipainen palautti mielee, miten tasavallan presidentti on monesti aikaisemminkin kiinnittänyt suurta huomiota siihen työhön, jota TUL tekee nuorison keskuudessa."

"Niinikään hän sanoi TUL:n olevan ylpeä siitä, että tasavalln presidentti on suostunut vastaanottamaan aikoinaan TUL:n kunniajäsenyyden. Hän on eroittäin merkittävällä tavalla ottanut kantaa moniin urheilupoliittisiin kysymykksiin, jotka ovat tärkeitä TUL:n kannalta."

"Puheenjohtaja kaipainen muistutti mieleen myös TUL:n suuren tapahtuman, liiton 60-vuotisjuhlan kunniaksi pidettävät liittojuhlat 1979."

"Puheenjohtaka Kaipainen pyysi kauppaneuvos Kaiharia välittämään TUL:n jäsenistön kunnioittavat tervehdykset UKK:lle."

"TUL ei ole vielä päättänyt, miten tämä arvokas palkinto käytetään. Asiaa harkitaan tarkoin."

1977 Kansan Uutiset. Tiistai, kesäkuun 7. päivä 1977 - N;o 150. A.K.

1977 Kansan Uutiset. Tiistai, kesäkuun 7. päivä 1977 - N;o 150. A.K.

1977

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tyttöjen lähtöharjoitukset meneillään Gesterbyn koulun jumppasalissa. Ohjaajana Asko Mäenpää. Kuva 70-luvulta ohjaajan kansiosta.
Lisää kuvia: JUMPPAA:

Tyttöjen lähtöharjoitukset meneillään Gesterbyn koulun jumppasalissa. Ohjaajana Asko Mäenpää. Kuva 70-luvulta ohjaajan kansiosta.
Lisää kuvia: JUMPPAA:

Maanantai 27.02.2017 klo 11:36.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

12.12.2016 klo 9.00
RAAPAISU KIRKUN HISTORIAAN

Urheiluseura Kirkkonummem Urheilijat ry perustettiin 1970 Kirkkonummen keskustaan Gesterbyn ym. alueiden rakentamisen kasvaessa palvelemaan väestöä, joka kaipasi TUL:n seuraa alueelleen. Veikkolassa oli Veikkolan Veikot VeVe ja yleisseurana oli KyIF Kyrkslätt IF, ruotsinkielinen seura koko paikkakunnalla.

Tämä raapaisu perustuu aluksi monivuotisen yleisurheiluvalmentaja Asko Mäenpäällä säilyneisiin kuviin, lehtileikkeisiin ja pöytäkirjoihin ym. muuhun materiaaliin. Myös minulta, Pertti Manniselta, löytyi iso määrä valokuvia, joita tuodaan mukaan Askon materiaalin tultua käsitellyksi. Selaamme aineistoa Kirkkonummen kirjastossa maanantaista 12.12.2016 alkaen klo 9.00 koko viikon tutkijan huoneessa, jonka olemme saaneet käyttöömme, hirveässä juntan metelissä aivan ikkunan alla, kun kirjaston laajentaminen on alkanut lähes sankarihautoihin kiinni.

11.20
Seuran lehti Kirkulainen ilmestyi 20-vuotisjuhliin joulukuussa 1990, josta nimettömäksi jääneen tekijän tai kollektiivin tekstiä tähän:

"KirkU 20 vuotta. 20.12.1990
Seuran perustaminen


"Kirkkonummen suomenkielisen työväenliikkeen poliittinen järjestätyminen oli saatettu loppuun vuosikymmenen vaihtuessa 1970-luvuksi. Myös ammattiyhdistysliikkeen järjestäytyminen oli loppusuoralla. Ammatillinen paikallisjärjestö perustettiin muutamaa kuukautta ennen työläisurheiluseuran perustavaa kokousta. Aika oli siis kypsä Työväen Urheilulliton seuran perustamiseksi Kirkkonummelle kokoamaan työväenliikkeeseen kuuluvat ja sitä lähellä olevat ihmiset."

Muutama lause lisää tästä historiikista:
"... nimet Niilo Keinänen, Erkki Ryynänen ja Olli Mäki vilahtelevat niin muisteloissa kuin papereissakin ..."
"Perustava kokous antoi seuraavan julkilausuman: "Kirkkonummen Urheilijat lähtevät voimakkaasti viemään työväen urheilua eteenpäin koko kunnan alueella ja luomaan harrastusmahdollisuuksia niin nuorille kuin vanhemmillekin kuntalaisille."
"Seuramme ohjelmaan tulevat kuulumaan mm. yleisurheilu, hiihto sekä kaikki voimailulajit kuten nyrkkeily ja paini ja tietenkin kaikki palloilulajit sekä talvella jääkiekko ja luistelu."
"KirkU:n keskeisintä toiminta-aluetta varsinkin alkuvuosina oli Gesterbyn asuntoalue.. Sinne sijoittuvat myös seuran ensimmäiset talousafäärit: joulupukkipalvelu, paperinkeräys sekä vähemmän tunnettuna, mutta sitäkin tärkeämpänä palvelumuotona lasten päiväkerhotoiminta."

Pertti Manninen

ETUSIVULLE!

----

Riippumattoman elama.fi sivuston osa tiistaina 2017-04-04 15:30.

Vastaava toimittaja: Pertti Manninen

1. raapaisun etusivu.

2. raapaisun etusivu.

3. raapaisun etusivu.

Tuloksia Arvo Sneckin lehtileikkeistä ja monisteista ym.

1970-luku

1974

Tuloksia 1974

1975

Tuloksia 1975

Vuosijuhla 5 v.


1976

Tuloksia 1976

Hiihtotuloksia 1976

1977





 

 

 

 




elama.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com.

ELAMA.fi - KirkU 1974 YLEISURHEILU - Luettelo: yleisurheiluvalmentaja Asko Mäenpään valmennuskurssit ja muutakin aina vuoden 1986 lihashuoltokurssiin saakka. - KirkU - Kirkkonummen Urheilijat. Raapaisu historiaan. - Pertti Manninen, Asko Mäenpää, Kirkkonummen urheilijat, KIRKU- nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

tiistaina 2017-04-04 15:30

 

 

 

 


Otsikkokorjaus vuosille 2015 ja 2016: 2018-09-11: Kuvala.fi -> ELAMA - elama.fi .