Lue myös!

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Lue!

KirkU - Kirkkonummen Urheilijat ry. Raapaisu historiaan.

KirkU 1970-luku

Jumppakuvia

Kirkun nuoria saliharjoituksissa ohjasi muiden muassa Asko Mäenpää kaksi- kolme kertaa viikossa samalle ryhmälle. Kuvat Asko Mäenpään arkistosta.

"Joskus lasten vanhemmat jäivät seuraaman harjoituksia ja toimin itsekin silloin tällöin jonkinlaisena apuohjaajana"; (Pertti Manninen)

12.12.2016 klo 14:45

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

12.12.2016 klo 9.00
RAAPAISU KIRKUN HISTORIAAN

Urheiluseura Kirkkonummem Urheilijat ry perustettiin 1970 Kirkkonummen keskustaan Gesterbyn ym. alueiden rakentamisen kasvaessa palvelemaan väestöä, joka kaipasi TUL:n seuraa alueelleen. Veikkolassa oli Veikkolan Veikot VeVe ja yleisseurana oli KyIF Kyrkslätt IF, ruotsinkielinen seura koko paikkakunnalla.

Tämä raapaisu perustuu aluksi monivuotisen yleisurheiluvalmentaja Asko Mäenpäällä säilyneisiin kuviin, lehtileikkeisiin ja pöytäkirjoihin ym. muuhun materiaaliin. Myös minulta, Pertti Manniselta, löytyi iso määrä valokuvia, joita tuodaan mukaan Askon materiaalin tultua käsitellyksi. Selaamme aineistoa Kirkkonummen kirjastossa maanantaista 12.12.2016 alkaen klo 9.00 koko viikon tutkijan huoneessa, jonka olemme saaneet käyttöömme, hirveässä juntan metelissä aivan ikkunan alla, kun kirjaston laajentaminen on alkanut lähes sankarihautoihin kiinni.

11.20
Seuran lehti Kirkulainen ilmestyi 20-vuotisjuhliin joulukuussa 1990, josta nimettömäksi jääneen tekijän tai kollektiivin tekstiä tähän:

"KirkU 20 vuotta. 20.12.1990
Seuran perustaminen


"Kirkkonummen suomenkielisen työväenliikkeen poliittinen järjestätyminen oli saatettu loppuun vuosikymmenen vaihtuessa 1970-luvuksi. Myös ammattiyhdistysliikkeen järjestäytyminen oli loppusuoralla. Ammatillinen paikallisjärjestö perustettiin muutamaa kuukautta ennen työläisurheiluseuran perustavaa kokousta. Aika oli siis kypsä Työväen Urheilulliton seuran perustamiseksi Kirkkonummelle kokoamaan työväenliikkeeseen kuuluvat ja sitä lähellä olevat ihmiset."

Muutama lause lisää tästä historiikista:
"... nimet Niilo Keinänen, Erkki Ryynänen ja Olli Mäki vilahtelevat niin muisteloissa kuin papereissakin ..."
"Perustava kokous antoi seuraavan julkilausuman: "Kirkkonummen Urheilijat lähtevät voimakkaasti viemään työväen urheilua eteenpäin koko kunnan alueella ja luomaan harrastusmahdollisuuksia niin nuorille kuin vanhemmillekin kuntalaisille."
"Seuramme ohjelmaan tulevat kuulumaan mm. yleisurheilu, hiihto sekä kaikki voimailulajit kuten nyrkkeily ja paini ja tietenkin kaikki palloilulajit sekä talvella jääkiekko ja luistelu."
"KirkU:n keskeisintä toiminta-aluetta varsinkin alkuvuosina oli Gesterbyn asuntoalue.. Sinne sijoittuvat myös seuran ensimmäiset talousafäärit: joulupukkipalvelu, paperinkeräys sekä vähemmän tunnettuna, mutta sitäkin tärkeämpänä palvelumuotona lasten päiväkerhotoiminta."

12.00 Viemme tähän mennessä kopioimamme materiaalin nettiin.

Saimme juuri soiton Arto Mäenpäältä, että googlettamallla löytyy paljon aiheesta. Kuvan käsittely tässä ensimmäisessä versiossa ei oikein onnistunut, mutta nettiin saamme kuitenkin tämän alun, aluksi.

17.10
Kaksitoista kuvasivua on nyt netissä. Kuvat miten sattuu parantamattomina. On nyt kuitenkin lähtenyt käyntiin. Raapaisun osoite on siis: http://elama.fi/kirku19702000/kirku19702000.html ja pelkällä elämälläkin löytyy! www.elama.fi

Pertti Manninen

ETUSIVULLE!

----

 

Riippumattoman elama.fi sivuston osa maanantaina 12.12.2016 klo 14.45.

Vastaava toimittaja: Pertti Manninen

ETUSIVU

MUUT SIVUT:

1970-LUKU

KILPAMATKALLE

JUMPPAA

1970-LUKU, 1980-LUKU

RAVITSEMUKSESTA

1974

YLEISURHEILU

1975

KIRKU 5 VUOTTA

YLEISURHEILU

TOIMINTAKERTOMUS

HARJOITUSOHJEET

VALITUS HARJOITUSVUOROISTA

SEURAN LUOKITTELU

1976

YLEISURHEILU

TOIMIHENKILÖT

KILPAILUJA

1977

TULOKSIA LEHDISTÄ

VIIKKO-OHJELMA

JYVÄSKYLÄN JUHLAT

TOIMINTAKERTOMUS

GÅVLE - TUL- OTTELU

1978

KIRKU - VEVE.

1979

SEURALUOKITTELU

TUTKIMUSPYYNTÖ

SEURAOTTELU KIRKU - VEVE

1980

PIIRIN KILPAILUKALENTERI

LÄNSIVÄYLÄ-JUOKSU

HUMALJÄRVEN JUOKSU

LIIKUNTAVÄLINETIEDUSTELU

TULOKSIA LEHDISTÄ

KUTSU VALMENTAJAKOULUTUKSEEN

KUNNAN KUTSU KILPAILUIHIN

SEURAOTTELU KIRKU - VEVE

1982

SM-PRONSSIA

1983

KISAKESKUKSESSA

VUODEN VALMENTAJA

1985

HELSINKI-MARATON

1986

VUODEN PARHAAT

1989

PALKINTOJENJAKOJA

1990

20V -HISTORIIKKI

20V- JUHLAKUVAT

TULOSKEHITYKSIÄ 1974- 1989






 

 

 

 




elama.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com.

ELAMA.fi - KirkU 1970-luku Jumppakuvia - KirkU - Kirkkonummen Urheilijat. Raapaisu historiaan. - Pertti Manninen, Asko Mäenpää, Kirkkonummen urheilijat, KIRKU- nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

Maanantai 2016-12-12 14:45

 

 

 

 

 

Tämä elama.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sisältäen myös omaa materiaaliaan. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta 2016-03-27.
Otsikkokorjaus vuosille 2015 ja 2016: 2018-09-11: Kuvala.fi -> ELAMA - elama.fi .