|
KirkU - Kirkkonummen Urheilijat ry. Raapaisu historiaan.
|
KirkU 1975 KirkU vietti 5-vuotisjuhlaa ( Sneckin kansiosta) Etelärannikko-lehdestä Kirkkonummen Urheilijat ry vietti perustamisensa 5-vuotis- sekä pikkujoulujuhlaa Kirkkonummen Ljunghedassa 13.12.1075. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti KirkUn jäseniä, ystäviä ja kutsuvieraita. Tervetuliaispuheessaan seuran puheenjohtaja Niilio Keinänen kertoi niistä vaikeuksista, joita seuralla alkuaikoina oli ja kuinka vaatimattomasta alusta Kirkkonummen Urheilijat ovat kasvaneet varteenotettavaksi vaikuttajaksi Kirkkonummen Urheiluelämässä. Seurassa on tällä hetkelä 500 jäsentä. TUL-suur-Helsingin piirin terveiset ja onnittelut juhlivalle seuralle esitti piirin varapuheenjohtaja Olavi Vesterinen. Puhuessaan Vesterinen huomioi myöskin KirKU:n nopean kasvun ja totesi seuran kuuluvan myöskin toiminnallisesti suur-Helsingin piirin parhaiten toimiviin urheiluseuroihin. Hän sanoi lisäksi, että KirkU:n jäsenten aktiivisuus eri jaostoissa on erittäin huomion arvoista. Puheensa lopuksi hän piirin puolesta ojensi kaunin kukkakimpun. Tilaisuudessa piti juhlapuheen TUL:n puheenjohtaja Osmo Kaipainen. Pitämässään puheessaan kKaipainen totesi urheiluelämässä olevan melkoista liikehdintää. "Erityisesti työväen urheiluliikkeessä on melkoista aallokkoa. Tämä ei tietysti sinänsä ole uutta ja ihmeellistä. Pikemminkin voisi kysyä, milloin työväen urheilulikkkeessä olisi ollut tyyntä ja seesteistä. Vuosikymmenien varrellahan on kaikenlaisia aallokoita tämän liikkeen piirissä jouduttu kokemaan," mainitsi Kaipainen. Puheensa päätteeksi Kaipainen vihki Kirkkonummen Urheilijoiden lipun, jonka on suunnitellut seuran jäsen Leena Karppinen. Pienoisviirit ansioituneille Kirkkonummen Urheilijoiden johtokunnan päätöksen mukaisesti 5-vuotisjuhlan yhteydessä jaettiin 5 pöytäviiriä tunnustuksena seuran hyväksi suoritetusta työstä ti sille annetusta muusta ansiokkaasta tuesta. in perustein viirn saivat vastaanottaa Niilo Keinänen, Leena Karppinen, Asko Mäenpää, PikkalanMetallityöntekijäin ammattiosasto n:o 11 ja Kirkkonummen Metallityöntekijäin ammattiosasto n:o 342. Samassa yhteydessä palkittiin myös seuran parhaat urheilijat kuluneeslta vuodelta. Tämän tunnustuksen saivat osakseen Asko Sneck (pojat v.), Petri Kolehmainen (pojat 10 v.), Seppo Paananen (pojat 12 v.), Risto Ryynänen (pojat 14 v.), Kari Pollari (A-pojt), Pertti Partanen (yleinen), Arvo Tauriainen (ikämiehet), Karita Pirttimäki (tytöt 12 v.) ja Nina Pirttimäki (tytöt 10v.). KirkU:n 5-vuotisjuhliin liittyen vietettyyn pikkujoulujuhlaan kuului ohjelmana myös tyttöjen liikuntaesityksiä, yhteislaulua sekä missikilpailu. Asiaan kuuluvana tilaisuuteen saapui myös joulupukki. Pikkuväen siirryttyä kotioloihin vanhempiväki jatkoi illanviettoa. tanssiaisten merkeissä. ---
KirkU vietti 5-vuotisjuhlaa ( Sneckin kansiosta) Etelärannikko-lehdestäjoulukuussa 1975. --------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tyttöjen lähtöharjoitukset meneillään Gesterbyn koulun jumppasalissa. Ohjaajana Asko Mäenpää. Kuva 70-luvulta ohjaajan kansiosta. Maanantai 27.02.2017 klo 12:32. --------------------------------------------------------------------------------------------------------- 12.12.2016 klo 9.00 ---- Riippumattoman elama.fi sivuston osa maanantaina 27.02.2017 klo 12:32. Vastaava toimittaja: Pertti Manninen |
1. raapaisun etusivu. 2. raapaisun etusivu. 3. raapaisun etusivu. Tuloksia Arvo Sneckin lehtileikkeistä ja monisteista ym. 1974 1975 Vuosijuhla 5 v. 1977
|
elama.fi
- Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti
Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com. |
|
ELAMA.fi - KirkU 1974 YLEISURHEILU - Luettelo: yleisurheiluvalmentaja Asko Mäenpään valmennuskurssit ja muutakin aina vuoden 1986 lihashuoltokurssiin saakka. - KirkU - Kirkkonummen Urheilijat. Raapaisu historiaan. - Pertti Manninen, Asko Mäenpää, Kirkkonummen urheilijat, KIRKU- nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori maanantaina 27.02.2017 klo 11:55. |