POISTOT (HO 19.11.2015)

KUVASIVU - Torstai 2015-06-18 N:o 1837 KESÄKUU 2015
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

110943
TÄMÄN NUMERON ETUSIVULLE! - Joka etusivulle!

MATKALLA. 403 KUVAA.
1 - 60, 61 - 120, 121 - 180,
181 - 240, 241 - 300,
301 - 360, 361 - 403.

TOUKOKUUN 1 VUONNA 1994 JA 2015. LEHTIÄ: VAALIT & ÄÄNEKOSKI KUVAT - NUORALLATANSSI KUVA - VÄÄRENNETTY GALLUP LUE! - VARALLISUUSVERON ISÄT LUE!

 

SANOMISEN JA JULKAISEMISEN PITKÄ TAUKO JOHTUI MUUTON AIHEUTTAMASTA UUPUMUKSESTA. KUVAT TULOSSA!









Kuvat Veikko Itkosen elokuvasta Tyttö tuli taloon vuodelta 1956. Pääosissa näissä kuvissa Heidi Krohn ja Maija Karhi. Ylen lähetyksestä torstaina 2015-06-18 valinnut Pertti Manninen.


Valmistuminen

Suomessa, kuten muissakin umpiluterilaisissa yhteiskunnissa ovat jyllänneet vuosisatoja Janten lait. Yksi näistä laeista on: "älä luule, että sinä olet jotakin". Tuo virke on läsnä ainakin luovuuden hautajaisissa. Jokainen koulunsa päättävä nuori on jotakin, ja heidän läheisillään on myös osaltaan kannettavanaan vastuu siitä, että nuoresta tulisi paras mahdollinen itsensä. Tärkeää on lisäksi se, että hän keskittyisi kilpailemaan itsensä kanssa eikä muita vastaan. Miguel de Cervantesin sanoin: "Hän voitti itsensä ja se oli suurin mahdollinen voitto."
Arto Manninen

Tämä on Janten laki Aksel Sandemosen kirjasta Pakolainen ylittää jälkensä:

1. Älä luule, että sinä OLET jotakin.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin ME.
3. Älä luule, että olet viisaampi kuin ME.
4. Älä luule, että olet parempi kuin ME.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin ME.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin ME.
7. Älä luule, että SINÄ kelpat johonkin.
8. Älä naura MEILLE.
9. Älä luule, että kukaan välittää SINUSTA.
10. Älä luule, että voit opettaa MEILLE jotakin.

Nuoruus on se aika, jolloin huomaat millaisia naamioita sinun tulee kantaa.
Aksel Sandemose

Tiedä, että sinä olet ihme. Ja usko, että voit myös saada ihmeitä aikaan - ajattelemalla, rukoilemalla, uskomalla, toimimalla ja auttamalla muita ihmisiä.
Norman Vincent Peale

Ei koulua vaan elämää varten.
Seneca

Oppimiseen ei ole muunlaista alkua kuin ihmettely.
Platon

Opettajat avaavat oven, mutta sisään on mentävä itse.
Kiinalainen sanonta

Kun oppilas on valmis, ilmaantuu oppimestari.
Buddhalainen viisaus

Uusia mielipiteitä aina epäillään ja tavallisesti myös vastustetaan ja syyksi riittää vain se, että ne eivät vielä ole yleisiä mielipiteitä.
Plutarkhos

Älä hylkää unelmiasi! Kun ne ovat kadonneet, olet ehkä olemassa, mutta olet lakannut elämästä.
Mark Twain.


(59) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 




TÄMÄN NUMERON ETUSIVULLE!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  


Etsi Nettisanomista!

 

2.5 - TOUKOKUU 2015 - AJANKOHTAINEN LUKIJAN KUVAT 2015.

KUVAT 1.5.2015

Lukijan kuvat lähettivät Erika Manninen ja Henri Nieminen. Lapsia ja nuorisoa ja vanhoja autoja Jyväskylän keskustassa ja Harjulla vappuna 1.5.2015. ISONNA!


1.5 - TOUKOKUU 2015 - AJANKOHTAINEN KUVAPARI VUODELTA 1994.

ERIKA JYVÄSKYLÄSSÄ 1.5.1994.
KUVA "TYÖTÄ KAIKILLE". PERTTI MANNINEN. PÄIVÄMÄÄRÄ MERKATTU KUVAAN SEN AIKAISELLA TEKNIIKALLA!
TÄMÄ KUVAPARI JULKAISTU MYÖS KYMMENEN VUOTTA SITTEN 2005. http://www.nettisanomat.com/2005/05/01/etusivu.htm

2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009 - 2010 - 2011 - 2012 - 2013 - 2014 - 2015


mobi - Keskiviikko 2015-04-29 N:o 1834 7 HUHTIKUU 2015
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

110943
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle!

MATKALLA. 403 KUVAA.
1 - 60, 61 - 120, 121 - 180,
181 - 240, 241 - 300,
301 - 360, 361 - 403.

LEHTIÄ: VAALIT & ÄÄNEKOSKI KUVAT - NUORALLATANSSI KUVA - VÄÄRENNETTY GALLUP LUE! - VARALLISUUSVERON ISÄT LUE! TEUVO HAKKARAINEN & NASIMA RAZMYAR KUVAT

 


HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.


HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.

KUVA: PERTTI MANNINEN PÄIVÄMATKALLA HELSINGIN KAMPISSA TIISTAINA 21.04.2015 16:14 ISMO HÖLTÖN NÄYTTELYYN TUTUSTUEN ATENEUMISSA JA VANHEMPIEN HAUTAA KEVÄTKUNTOON LAITTAEN MALMILLA.


VÄÄRENSIKÖ TALOUSTUTKIMUS OY YLEN VIIMEISEN GALLUPIN? KOKOOMUKSEN EERO LEHTI OMISTAA YHTIÖN.

huhtikuu 21, 2015

Yle julkaisi viimeisen galluppinsa juuri ennen suurta puheenjohtajatenttiä vaaliviikon torstaina. Gallupissa Sdp:n kannatukseksi saatiin 15.1 prosenttia ja neljäs sija reilusti alle kokoomuksen ja perusuomalaisten kannatuksen.

En nähnyt tenttiä kokonaisuudessaan, mutta seuraavana päivänä ilta-sanomat arvioi sen ja toi esille, että sdp:n Antti Rinne oli silminnähden järkyttynyt lukemista ja selviytyi koko tentistä huonosti ja vaisusti.
Ilmeisesti samaan aikaan kun gallupiin kyseltiin kannatuslukuja käytiin ennakkoäänestys. Siinä sdp:n kannatus oli 17.7 prosenttia, siis 2.6 prosenttiyksikköä enemmän. Tämä ei mahdu enää virhemarginaaliin.
Lopullinen sdp:n kannatus oli 16.5 prosenttia. Vaikuttiko Rinteen heikko esiintyminen vaalin tulokseen, voi vain kysyä.
Tämän kirjoituksen poinsi on siinä, että Eero Lehden omistama Taloustutkimus Oy epäonnistui kyselyssään näin pahoin. Oliko siis sdp:n lukemaa peukaloitu ja väärennetty. Tähän emme saa koskaan luotettavaa vastausta, sillä yksityisen yhtiön aineistoa ja tuloksia ei kukaan ulkopuolinen pääse tarkistamaan ja tarkastamaan, todennäköisesti ei edes tutkimuksen tilaaja luotettavasti. Poliisi pääsisi, jos kysymyksessä olisi rikos perinteisessä mielessä. Tämähän on vain korkeintaan eettisesti rikos Suomen kansaa kohtaan.
Ylen pitäisi luopua Taloustutkimus Oy:n palveluiden käyttämisestä ja antaa kyselytutkimukset jollekin yliopistolle tai Tilastokeskukselle, jossa työ tehtäisiin virkavastuulla.
Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Tiistaina 21.04.2015 11.12 Heinolan kohdalla bussissa.

http://viikkosanomat.fi/2015/04/21/vaarensiko-taloustutkimus-oy-ylen-viimeisen-gallupin-kokoomuksen-eero-lehti-omistaa-yhtion/

Tags: ,,
 ,
 ,


LUE MYÖS!
Hurja gallup unohtaa lähtökohtien epävarmuuden.

Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen.

huhtikuu 19, 2015

Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen.

Kun ajattelin seurata vaalitulosta illalla televisiosta, niin valitessani kumpaa kanavaa katsoisin: TV1:tä tai MTV:tä törmäsin MTV:n ohjelmatiedoissa kanavan valitsemiin konkarikommentaattoreihin: Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma.

Jo on aikoihin eletty. Tämä varallisuusveron poistokopla siis studiossa ja kolmas takuumies Lauri Ihalainen sitten omassa vaalijuhlassaan. Matti Vanhanen oli sen hallituksen pääministeri ja Eero Heinäluoma saman hallituksen valiovarainministeri, kun varallisuusvero poistettiin. Voi kai hyvin arvella, että siitä alkoi SDP:n alamäki, kun solidaarisuus unohtui.

Varallisuusveron poisto ei olisi onnistunut ilman SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen hyväksyntää. Aikoinaan hän soperteli, että poisto tarvittiin tulopoliittisen kokonaisratkaisun saavuttamiseksi!

No. Poliittinen muisti on lyhyt. Äänestäjät eivät enää muista näiden röyhkimysten suoritusta, vaan äänestävät heidät nyt sitten kirkkaasti eduskuntaan: Eero Heinäluoman Helsingistä, Matti Vanhasen Uudeltamaalta ja Lauri Ihalaisen Keski-Suomesta.

Toivottavasti saisivat nyt niin paljon ääniä, etteivät jättäisi rannalle uusia, ehkä rehellisiä nuorempia ehdokkaita. Muutaman tunnin kuluttua asia selvennee.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntaina, vaalipäivänä, äänestyksen ollessa vielä käynnissä 19.04.2015 klo 13:56

http://viikkosanomat.fi/2015/04/19/poliittinen-muisti-varallisuusveron-poistokoplakolmikko-rynnimassa-eduskuntaan-2015-matti-vanhanen-eero-heinaluoma-lauri-ihalainen/

Tags: ,
 ,,

,


HUHTIKUU 2015. KUVAT. TEUVO HAKKARAINEN TERVEHTII KANNATTAJIAAN JYVÄSKYLÄN KOMPASSILLA. - NASIMA RAZMYAR HYMYILEE KILPAA AURINGON KANSSA HELSINGIN KAMPISSA. MOLEMMAT VALITTIIN.


TEUVO HAKKARAINEN TERVEHTII KANNATTAJIAAN JYVÄSKYLÄN KOMPASSILLA. - NASIMA RAZMYAR HYMYILEE KILPAA AURINGON KANSSA HELSINGIN KAMPISSA. MOLEMMAT VALITTIIN.

KUVAT: PERTTI MANNINEN. JYVÄSKYLÄSSÄ TIISTAINA 07.04.2015 12:37 JA PERJANTAINA 10.04.2015 HELSINGISSÄ. 16:23. ISONNA JA LAAJENNA!


ARKISTO. HUHTIKUU 2011.



Vesa Puuronen: Rasistinen Suomi
Rasistinen Suomi on tutkimukseen perustuva ajankohtainen puheenvuoro keskustelussa maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuudesta. Siinä analysoidaan rasismin muotoja Suomessa ja esitellään rasismin tutkimuksen eri suuntauksia. Esille tulevat muun muassa venäläisvihan ilmenemismuodot Suomessa 1900-luvun alusta nykypäivään, saamelaisten syrjimisen eri muodot sekä Suomen oikeuslaitoksen suhtautuminen rasistisiin rikoksiin ja rasismin uhreihin.

Rasismin ilmenemistä suomalaisessa politiikassa hahmotetaan analysoimalla äärioikeistolaisten ideologisia näkemyksiä, eduskunnassa pidettyjä puheita ja tuoreita internetissä julkaistuja maahanmuuttokriittisiä aineistoja. Teoksessa hahmotellaan myös ei-rasistisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan mahdollisuuksia. Lähtökohtana ovat monikulttuurisuuskäsitteen eri merkitykset sekä kokemukset monikulttuuristen yhteiskuntien rakentamisesta Suomessa ja muualla maailmassa.

”Poliisi on yleensä ensimmäinen viranomainen, jonka kanssa rasismin uhrit joutuvat tekemisiin. Tämä kohtaaminen on tärkeä, sillä väkivallan tai muun rikoksen uhriksi joutuminen järkyttää ihmisen perusturvallisuuden tunnetta. Viranomaisten tulisi pystyä toimimaan niin, etteivät he ainakaan pahenna uhrien saamia henkisiä ja fyysisiä vammoja. Näin ei kuitenkaan aina käy.”

Vesa Puuronen
Rasistinen Suomi
Maaliskuu 2011
978-952-495-196-8 • Nid. A5, n. 290 s.
KL : 32.2, K • UDK : 323.1
Suositushinta 36 €
http://www.gaudeamus.fi/ajankohtaista/puuronen-rasistinen-suomi/#more-3841

Teos julkaistiin keskiviikkona 23.3. Rasisminvastaisella viikolla: http://luovuennakkoluuloistasi.fi/


HUHTIKUU 2015. KUVAVIIKKO TORSTAINA 02.04.2015. MATKAKUVIA JA VAALIKUVIA. JYVÄSKYLÄ.


VIDEO.
Nettisanomat 20150402 Petri Hirvimäki, piraattipuolue, lähtee sukulaisen perään Jyväskylässä keskustassa Kompassin päältä. Vaaliehdokas nro 114 keskeyttää agitaationsa ja juoksee Kauppakatua pitkin.
Purjeessa: www.E-LIIKE.net
Kuvaaja: Pertti Manninen
https://youtu.be/O-j8ZbnlsDQ

HUHTIKUU 2015. VAALIKUVIA 01.04.2015 - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM 01.04.2015. KUVAT


ISABELLA HOLM koordinator Sällskapet för mediefostran.

JOONAS KÖNTTÄ JA ONNI HAAPALA - JAN-HENRIK MERIHONKA - PIRAATTIPUOLUE - SUOMI KUNTOON HIHAT KÄÄRIEN - KORJAUSPORUKKA - OMALLA RAHALLA TULEVAISUUTEEN. KUVASARJA

HUHTIKUU 2015. VAALIKUVIA 01.04.2015 - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM 01.04.2015. KUVAT


ISABELLA HOLM koordinator Sällskapet för mediefostran:

"Johtajuus toimii netissä eri tavalla kuin perinteisesti. Poliittisten johtajien parissa valitsee selvä hierarkia.
Sama koskee yritysjohtoa. Internetin maailmassa on aivan toisenlainen ekosysteemi.

Nykyään ihmiset eivät seuraa yhtä tai muutamaa johtajaa. Sen mukaan, miten kukin käyttää mediaa, hänellä on erilaisia johtajia. Saman perheen jäsenillä on kullakin oma mediakulttuurinsa. Lapsilla on omat idolinsa. Idolin ja johtajan raja on häilyvä. Jokainen voi nyt valita vapaasti, ketä haluaa seurata. Koska johtajien pitää saada ihmiset vakuuttuneiksi, hierarkia vääristyy.

Medioista huolimatta perinteisilläkin johtajilla on paikkansa tässä maailmassa. Olen miettinyt milloin perinteiset johtajat ovat tulleet sosiaalisiin medioihin, kuten Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin. Barack Obama tuli ensimmäisessä kampanjassaan vahvasti mukaan.

... miten johtaja käyttäytyy verkkoympäristössä, koska siellä ei voi julistaa, mitä päätöksiä on tehnyt. Johtajuus on verkossa aivan erilaista. Perinteiset johtajat ovat erilaisia kuin ne johtajat, joita seuraamme sosiaalisissa medioissa. Verkossa tarvitaan vuorovaikutusta johdettavien kanssa. Verkossa on aina alttiina arvostelulle. Joku voi heti esittää kysymyksen: "Mitä sinä sillä tarkoitat?"

Hierarkioiden kumoontuminen liittyy siihen, että verkossa johtaja voi olla paitsi perinteinen johtaja myös vaikka oma lapsi. Lapsella voi olla suosittu videoblogi. Jos lapsi pelaa paljon ja pärjää siinä hyvin, muodostuu usein klaaneja ja joukkueita. Vanhemmat eivät aina tajua, miten paljon lapsi saa harjoittaa johtajuutta eri mediaympäristöissä. Miten lapsen vanhemman tulee suhtautua siihen? On tavallista, etteivät vanhemmat tiedä mitään. Silloin kannatta tutustua ympäristöön, jossa lapsi yhtäkkiä käyttää valtaa. Lapsi voi kokea, että häntä kuunnellaan siinä ympäristössä. Kyse voi olla mitä tahansa harrastuksesta tai keskustelufoorumista.

... että kuka tahansa voi olla johtaja jossain.
Kun se tapahtuu netissä, johtajuus voi jäädä ulkomaailmalle näkymättömäksi. Jos mielipidejohtaja haluaa säilyttää valtansa netissä, hänen pitää reagoida nopeasti netissä leviävään tietoon, oli se totta tai ei. Mielipidejohtaja putoaa herkästi valtaistuimeltaan. Siihen liittyy usein uskottavuuskriisi.

Kevään vaalien alla on kiinnostavaa nähdä, miten ehdokkaat taistelevat paikasta mielipidejohtajana. On kiinnostavaa nähdä myös, miten vaihtelevaa sosiaalisten medioiden käyttö on. ... että kampanjapäällikkö on pakottanut ehdokkaan tviittaamaan. Ehdokas ei välttämättä tunne kanavaa. Tviittaus ei tunnu mukavalta, jos ehdokas ei käytä sitä muuten.

Käynnissä on suuri ja kiinnostava muutos. Viestintäosasto, joka tuottaa lehdistötiedotteet, joutuu yhä enemmän valmennustehtäviin, Se joutuu valmentamaan asiantuntijoitaan eli johtajiaan kehittymään mielipidejohtajiksi, jotka välittävät sanomaa sosiaalisissa medioissa. Sitä ei osata automaattisesti. Se on ammattitaitoa, jonka oppii kyllä, mutta siihen pitää paneutua. Jos vaaleissa on ehdokkaita, jotka eivät oikein osaa toimia sosiaalisissa medioissa, yleisö aistii sen herkästi. Pitää tietää missä vedessä ui, jotta on uskottava ja pystyy vaikuttamaan äänestäjiin."

Kuvat: Pertti Manninen keskiviikkona 01.04.2015 18:18- 18:36 ja 20:21- 20:27. Keski-Suomi. Laukaa. - Yle Fem. KUVASARJA


HELMIKUU 2015. SNOW RUGBY JYVÄSKYLÄN LUTAKOSSA LAUANTAINA 28.02.2015. SARJA 1. 60 KUVAA.
Ladies: Jyväskylä Rugby Club vs. Turku Swans - Men: Jyväskylä Rugby Club vs. Åland Stags Rugby Club


TAMMIKUU 2015. PUOLUSTUSMINISTERI CARL HAGLUND: "MEILLE YRITETTIIN VIRITTÄÄ ANSAA".
"LUOJAN KIITOS SIINÄ OLI HYVÄ PELISILMÄ EIKÄ LÄHDETTY". "KELLOT ALKOIVAT SOIDA".


TAMMIKUU 2015. PUOLUSTUSMINISTERI CARL HAGLUND: "MEILLE YRITETTIIN VIRITTÄÄ ANSAA". "LUOJAN KIITOS SIINÄ OLI HYVÄ PELISILMÄ EIKÄ LÄHDETTY". "KELLOT ALKOIVAT SOIDA". ILTA-SANOMAT. UUTISET. LAUANTAI 20.12.2014. Kuvat: Pertti Manninen.

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

ARKISTO

2011 MAALISKUU



Edellinen

Seuraava


Linkki jokaiseen!

Hae!


Yhteys  

101 ilmoitusta Ilmoita ilmaiseksi!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999


Tiistai 2011-03-22 - N:o 1260

Loppuuko tappaminen tappamalla, Stubb
TOMAHAWK-OHJUS, Sasi
CAUTION ... contains ... to damage
Libya crisis may save Sarkozy

Photo Raw tilaus 35 €


urheiluviikko.net


nettiruutu.fi


NETTIRUUTU - ASIAKASPÄÄTE
Tehokkaasti toimiva aktiivinen ja palveleva mainos- ja infokanava
yleisökäytössä.



Riemastuttavaa sotaanlähtöä Marx-veljesten elokuvassa
"Neljä naurettavaa naapuria".

"Matkaan, poika!" - "Vihollinen tulee. Kaksi lamppua, jos tulevat maitse, yksi jos meritse."
Kuvat 04.12.2005 joulukuun sunnuntaina klo 15:56. "Marxilaista kriisinhallintaa". Riemastuttavaa sotaanlähtöä Marx-veljesten elokuvassa "Neljä naurettavaa naapuria". USA, musikaalikomedia 1933. Croucho Marx, Harpo Marx ja Chico Marx, ohjaus Leo McCarey. Tv-ruudusta kuvannut Pertti Manninen.

  http://www.nettisanomat.com/2005/12/04/etusivu.htm  

ARKISTO

2011 MAALISKUU

Siittimen palautus Rakveressa. Loppukevennys ETV:n uutislähetyksessä perjantaina 2011-03-25 klo 21:37
.



Siittimen palautus Rakveressa. Loppukevennys ETV:n uutislähetyksessä perjantaina 2011-03-25 klo 21:37
Ago Gaskov Rakvere - Andres Jaadla Rakvere Linnapea - Tauno Kangro kujur (kuvanveistäjä)
Erittäin vapaa käännös ja mobikuvat Pertti Manninen

Tere, vana" Te peate siin veel võimlema.
Oi, nüüd ma rikun autoriõigused ära.

Terve vanha! Siinä seisot vielä kyvyttömänä.
Oi, nyt mä annan sen takaisin.


ARKISTO

2013 HUHTIKUU

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!




"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

PAASIKIVEN PATSAALLA.

PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN - PYÖRÄILIJÄT - TURVALLINEN OTE - NOSTALGINEN BIO REX.
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie. Kuvasarja.



Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.
 
Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

EDELLINEN BANNERI 01.05.2015 SAAKKA:

ELAMA - elama.fi - 2015/06/18 - ISOT KUVAT ja puhetekstit. Tyttö tuli taloon. Heidi Krohn ja Maija Karhi, Veikko Itkonen, 1956 - VAPPUNA 2015. Lapsia ja nuorisoa ja vanhoja autoja Jyväskylän keskustassa ja Harjulla 1.5.2015. - 1.5 - TYÖTÄ! AJANKOHTAINEN KUVAPARI VUODELTA 1994. - LEHTIKATSAUS. VAALIT. ÄÄNEKOSKI. KUVAT - KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA. - VÄÄRENSIKÖ TALOUSTUTKIMUS OY YLEN VIIMEISEN GALLUPIN? KOKOOMUKSEN EERO LEHTI OMISTAA YHTIÖN. - Poliittinen muisti: Varallisuusveron poistokoplakolmikko rynnimässä eduskuntaan 2015! Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen. - TEUVO HAKKARAINEN JA NASIMA RAZMYAR KUVAT - JOHTAJUUS. ISABELLA HOLM. YLE FEM, koordinator Sällskapet för mediefostran - SNOW RUGBY JYVÄSKYLÄN LUTAKOSSA - PUOLUSTUSMINISTERI CARL HAGLUND: "MEILLE YRITETTIIN VIRITTÄÄ ANSAA". - Rakasta itseäsi. - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - Valmistuminen. Kokoelmasta RAKASTA. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. - kuvasivu - torstai 18.06.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2015, Toukokuu, Kesäkuu, Vappu, Tyttö tuli taloon. elokuva, Veikko Itkonen, Heidi Krohn, Maija Karhi, kuvat, kuvia, valmistuminen

N:o 1837 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-06-18 ja 2015-06-19, nettiin 2015-06-19 18:22, linkkejä 2015-06-18.


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. 2015


tammi 2015 helmi 2015 maalis 2015 huhti 2015          
nettisanomat.com
26505 24883 26669 19369          
viikkosanomat.fi
18561 19256 16836            
12.fi
15050 10422 11701 11935          
sanomanetti.fi
10998 11597 11276            
hs27.com
6701 6688 5004            
sanomapark.fi
5936 6213 5072            
sanomatori.fi
4618 3771 2548            
viikko.fi
3716 3560 3474            
helkinginsanomat.com
2787 2242 2665            
sanomaa.com
2733 2044 2333 2052          
nettimobi.com
2347 2087 2122 2218          
hs24.mobi
1805 1385 1642 1668          
wincapita.fi
1654 1516 1683            
nettilehti.com
1560 1268 1481            
fy.fi
1021 875 826            
shit.fi
966 986 978 849          
kuvaviikko.fi
771 920 1201 960          
sanomasampo.fi
676 684 1322 1253          
vuosisanomat.fi
667 708 778 888          
vuosi.fi
637 607 720 677          
hesansanomat.fi
483 522 933 827          
nettimobi.fi
470 476 545 434          
venus.fi
457 430 459 423          
keskiviikko.fi
428 413 357 435          
maanantai.fi
417 397 400 278          
n1.fi
416 459 576 446          
infoinfo.fi
411 394 513 468          
elama.fi
410 380 467 343          
sanomaviikko.fi
390 356 693 757          
kuvala.fi
364 377 331 351          
let.fi
346 449 466 348          
sanala.fi
345 324 321 277          
sanat.fi
297 292 292 251          
sanonet.fi
297 395 387 326          
tiistai.fi
289 301 291 261          
helsinki-areena.fi
276 315 644 565          
raw.fi
269 324 303 268          
gagarin.fi
267 277 243 321          
12tori.fi
249 314 344 344          
iske.fi
237 260 273 281          
eduskuntatalo.fi
216 264 320 301          
per.fi
191 238 215 180          
week.fi
160 227 227 213          
iltaset.fi
141 201 177 253          
suomisanomat.fi
141 186 202 244          
sanomo.fi
140 137 118 162          
pappa.fi
125 168 185 200          
mummi.fi
118 168 178 194          
kansalaistori.fi
99 147 152 153          
2015-02-03 118158                
2015-03-15   110903              
2015-04-22     110943            
2915-05-02                  
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. 2014

phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info

Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti - Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant

Sivun alkuun!

TÄMÄN NUMERON ETUSIVULLE!

 


POISTOT HO 19.11.2015. LINKKI LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015.
POISTOT VAASAN HOVIOIKEUDEN MÄÄRÄYKSEN 19.11.2015 MUKAISESTI 03.12.2015 - 23.12.2015. SIVUSTOLLE ON PALAUTETTU KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN 24.01.2012 TUOMION MÄÄRÄÄMÄT POISTOT (XXX-MERKINNÄT), JOTKA HOVIOKEUS PÄÄTÖKSESSÄÄN KUMOSI AJANJAKSOLLA 12.04.2015 - 24.12.2015. POISTOLINKKI SIVUJEN ALKUUN LISÄTTY KESKIVIIKKONA 23.12.2015. NETTISANOMAT. PERTTI MANNINEN..
Tämä kuvala.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto. Vuoden 2012 logon linkit ja sivun otsikot sekä haku-osoite korjattu.Vuodet 2015 ja 2016 sekä haku-sivu lisätty. Muokattu sivuston hs27.com pohjalta 2016-03-27.Tämä elama.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sisältäen myös omaa materiaaliaan. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta 2016-03-27.
Otsikkokorjaus vuosille 2015 ja 2016: 2018-09-11: Kuvala.fi -> ELAMA - elama.fi .